Pöpi - 4/2007
Lappilaiset kännit

Mikäs piru siinä onkaan, että pohjoisen poijjaat ovat niin kovia kaatamaan. Mistä se johtuu, ja miksi Lapissa viina maistuu niin monelle ja miksi sitä kulutetaan niin paljon? Sitäpä yritän tässä pohdiskella joutessani.

Olin ”luokkaretkellä” Lappooniassa viime viikon eli keiväisen viikon nro 16. Olipa taas vierähtänyt aikaa edellisestä visiitistä Lapinmaahan. Ja edellisestä talvireissusta pohjoisen perukoille on kevyesti yli kymmenen vuotta. Nyt olimme viikon Ylläksen talvimatkailukeskuksessa ja majoituimme Ylläsjärven puolella aivan Ylläsjärven rannassa.

Vaikka koko viikko oltiin opiskelemassa, niin opelta oli lupa juoda muutamat saunakaljat iltaan. Ja eihän se sauna maistu hyvältä ilman keskiketterää. Ulkoilimme tietenkin joka päivä. Aktiviteetteinä oli laskettelua, murtomaahiihtoa, lumikenkäilyä, pilkkimistä ja leikkimieliset olympialaiset. Huomasin heti toisena päivänä, että kalja ei kimpoa samalla tavalla päähän kuin kaupungissa. Aamullakaan ei tuntunut missään, ei pienintäkään hedaria, vaikka kaljaa saattoi kulua ns. varkain vähän enemmänkin.

Onneksi joku muukin oli varannut mukaan vettä vahvempaa. Mulla oli tietenkin pullo Minttua ja yksi pullo orjanvitsaa (bulgarialainen punaviini Oriachovitza, en tiiä menikö oikein maa ja kirjoitusasu), ja Tyttö numero yksi – siis Ykkönen - oli tuonut mukanaan monta pulloa Alahovin makoisia marjaviinejä. Nam.

Mukana oli myös yksi lasiinsylkijä eli tipaton mimmi. Sanojensa mukaan raitis alkoholisti. No, ei se jokailtainen tissuttelu häntä kai aluksi pahemmin haitannut, mutta torstaina alkoi keljuttamaan. Päätimme yhdessä reissun toisen miespuolisen jäsenen kanssa ottaa sinä päivänä pienet kännit. Meillä oli upea päivä lumikenkäillessä ja pilkkiessä Kesänkijärvellä, hienot tervastulet omalla notskipaikalla ja pilkkirepussa vähän olutta. Sekös naaraita alkoi ottamaan pattiin. Pidettiin hauskaa ja siemailtiin olutta. Oluen juonti jatkui mökillä. Meillä tosin oli vain mäyräkoira kahteen pekkaan plus neljä kaljaa eilisillalta. Nehän loppuivat alta aikayksikön ja teki hitosti mieli päästä baariin ja tehdä pieni pesäero hameväkeen.

Emme kuitenkaan meinanneet saada kyytiä Ylläsjärven kylälle noin kolmen kilometrin päähän. ”Meitä väsyttää”, kuului ininä sohvalta kun pullea käsi kahmi rasvaisia sipsejä ahnaaseen suuhun. Hyh hyh. Ei voi kaikkea ymmärtää… No, päädyimme soittamaan Villen kanssa Sielun Veljien Kanoottilaulun yläkerran parvella erittäin kovalla volyymilla ja saimme psykedeelisen fiiliksen. Päätimme lähteä lumikenkäpatikalla lähimpään kuppilaan. Siinä vaiheessa akat suostuivat kyyditsemään meidät sinne. Ehkä ope tajus, että olimme tosissamme.

”Jes. Viunaa”, pyöri mielissämme. Pettymys oli suuri, kun paikallinen kuppila ilmoitti sulkevansa klo 22 ja kello oli jo 22:05. Kysyimme baarinpitäjältä, että käykö se, että pitää paikkaa auki vielä jonkun tovin, jotta pääsemme viinan makuun. Se passasi. Aloitimme jalluilla. Sitten jallut ja kaljat. Sitten stroh ja kalja, sitten viski ja kalja jne. Lopuksi Ville osti viimeisillä rahoillaan eli viidellätoista eurolla jallua. Hän pyysi, että baarimestari kaataa käsivaralla lasiin, niin paljon kuin perse kestää. Tämä kaikki tapahtui noin tunnin tai puolentoista sisällä. Tämän ”orjuutuksen” jälkeen baarinpitäjä päätyi kyyditsemään meidät takaisin kämpille. Tätä ennen olin tietenkin yrittänyt tinkiä kyytiä Leville Hulluun Poroon. Siellä oli kuulemma joku Sunrise Avenue.

Päädyttiin siis umpitunnelissa mökille. Naiset eivät olleet ilmeisesti ehtineet kissaa sanoa, kun paukkasimme sisään. Aiheutimme pahennusta, liettualaisvahvistuksemme Tyttö 2 alkoi pelätä, Ville kaatui terassin kaiteen yli ja sammui lopulta saunaan. Minä taisin nimitellä absolutistia ilonpilaajaksi.

Aamulla heräsin suht’ pirteänä. Ville oli kömpinyt aamuyöstä ylös parvelle. Laitoin aamukahvin tulille ja Knopflerin Shangri-La:n soimaan. Hyvä fiilis, vaikka pieni jomotus tuntui otsaluussa. Ei morkkista. Mutta kohta kuitenkin saimme Villen kanssa kuulla eräältä nimeltämainitsemattomalta tyypiltä armottoman saarnan. Ei helevetti! Aluksi ihmetytti moinen kälätys, sitten vitutti, mutta lopuksi päädyimme antaa asian olla.

Lappilaiset kännit ovat sellaiset, jotka voi kokea vain Lapissa. Ehkä hienoimmat kokemukset lappilaisista tai lappalaisista känneistä olen kokenut Näätämöjoella, jossa olivat mukana, Läski, KoskisKalle, Jättivauva, nuorempi johtaja Koponen, Näätämön lohikuningas Aarne Jankkila ja hänen poikansa (kotirannat rakkahat ... ), kolttasaamelainen Kauno Semenjoff ja renkipoika Markku. Tästä tarinasta ei enempää tässä yhteydessä. Sen vaan totean, että viina maistuu erilaiselta eri paikoissa. Lapissa se maistuu erityisen hyvältä ja krapulaa siellä ei tunneta, ainakaan samanlaista kuin savuisen baari-illan ja tunkkaisen roskaruoan jälkeen. Olisiko tästä uusi matkailun hittituote: Koe unohtumattomat kännit Lapissa!
|